Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijatohtori Stefan Baumeisterin mukaan Suomen sisäiset lennot nousevat harvemmin esiin, kun keskustellaan lentoliikenteen ympäristövaikutuksista.
– Kun pohditaan konkreettisia keinoja vähentää lentoliikennettä ja päästöjä, ovat maan sisäiset lyhyet lennot kuitenkin selvästi kaukolentoja helpommin korvattavissa ympäristöystävällisemmillä vaihtoehdoilla.
Hän ehdottaakin tutkimuksessaan lyhyistä kotimaan lennoista luopumista kokonaan.
– Ilmastollisesti esimerkiksi junalla meneminen on huomattavasti paljon parempi vaihtoehto. Kiireiselle matkaajalle lentokone saattaa kuitenkin vaikuttaa selvästi nopeammalta, mutta näin ei välttämättä ole.
– Otetaan esimerkkinä lento Kokkolan ja Helsingin välillä, joka kestää reilun tunnin. Kun tähän tuntiin lisätään matka lentokentälle, turvatarkastus, koneeseen nousu ja liikkuminen lentokentältä keskustaan Helsingin päässä, nousee matka-aika yli kolmeen ja puoleen tuntiin. Siis samaan kuin junamatka kaupunkien välillä, sanoo Baumeister.
Vuonna 2017 sisäisen lennon valitsi Suomessa yli 2,7 miljoonaa matkustajaa. Korvaamalla lyhyet kotimaan lennot muilla vaihtoehdoilla, putoaisivat liikenteen hiilidioksidipäästöt merkittävästi.
– Kasvihuonepäästöt lyhyillä, alle 400 kilometrin lennoilla ovat liki kahdeksantoistakertaiset junamatkaan verrattuna. Yksityisautoilukin on tällaisilla välimatkoilla selvästi ympäristöystävällisempää, bussista puhumattakaan. Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tarvitaan konkreettisia, toteutettavissa olevia tekoja ja juuri sellaista tutkimus esittää, toteaa Baumeister.