Katkeroituneet ihmiset, jotka eivät mielestään ole saaneet ansaitsemaansa elämässä, ovat tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan muita enemmän huolissaan maahanmuutosta.
– Tämä suhde pätee ihmisiin, joilla on erilainen osaamistaso ja varmuus työpaikasta, sekä miehiin että naisiin, ja ihmisiin, jotka ovat Saksan itä- ja länsiosista, kertoo taloustutkimuslaitos Ifon kansainvälisten instituutionaalisten vertailujen ja siirtolaistutkimuksen johtaja Panu Poutvaara tiedotteessa.
Poutvaara on tutkinut asiaa hampurilaisen Helmut Schmidt -yliopiston tutkijan Max Steinhardtin kanssa.
Tämä tutkimus osoittaa, että katkeruudella on tärkeitä poliittisia vaikutuksia. Äärioikeiston ja populististen oikeistopuolueiden kannattajat ovat keskimäärin paljon katkerampia kuin valtavirtapuolueiden kannattajat.
Ihmiset, joilla ei ole selkeitä puoluekantaa, ovat hieman katkerampia kuin ne, jotka tukevat valtavirtapuolueita, mutta toisaalta he eivät ole niin katkeria kuin äärioikeistolaisten ja populististen puolueiden tukijat.
– Ne, jotka eivät koe minkään vakiintuneen puolueen edustavan heitä, ovat muita katkeroituneempia ja valmiimpia siirtymään äärioikeistolaisten ja populististen puolueiden kannattajiksi, Poutvaara arvioi.
Lue myös:
Poutvaara, Panu and Max F. Steinhardt, ”Bitterness in life and attitudes towards immigration”