Työvoimapula heikentää Suomen talouskasvua

Danske Bank säilyttää tuoreessa ennusteessaan tämän ja ensi vuoden kasvuluvut ennallaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Danske Bankin ekonomistien mukaan Suomi on selättämässä vaihtotaseen ja julkisen talouden vajeet, mutta työmarkkinoilla osaamis- ja tekijävaje jarruttavat talouskasvun mahdollisuuksia. Ekonomistit toivovat puolueilta ehdotuksia työvoiman tarjonnan ja osaamistason nostamiseksi osana tulevien eduskuntavaalien kampanjaa.

Suomen talous kasvaa Danske Bankin ennusteen mukaan tänä vuonna on 2,7 prosenttia. Vuodelle 2019 pankki ennustaa 2,0 prosentin kasvua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Nämäkin kasvuluvut ovat yhä ripeämpiä kuin Suomen pitkän aikavälin tuotantopotentiaalin kasvuvauhti, joka väestörakenteesta johtuen on todennäköisesti lähempänä 1,5 prosenttia. Vahvassa työmarkkinatilanteessa myös heikommilla työelämätaidoilla varustetuilla hakijoilla on mahdollisuuksia työllistyä, mutta jo nyt on näkyvissä, että monet toimialat, kuten rakentaminen ja kauppa, kärsivät osaavan työvoiman puutteesta, Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist sanoo.

Työttömyysasteeksi Danske Bank ennakoi tälle vuodelle 7,6 prosenttia ja ensi vuodelle 7,3 prosenttia.

Nousukausi on kääntänyt myös Suomen valtion talouden positiiviseen suuntaan, vaikka ensi vuoden budjetti on edelleen alijäämäinen.

– Ensi vuoden budjetti saattaisi olla huippusuhdanteessa kireämpikin, mutta minkäänlaisesta vaalibudjetista ei voida puhua, pankki toteaa ennusteessaan.

Julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen laskee tänä vuonna 59,3 prosenttiin ja ensi vuonna 57,7 prosenttiin.

Asuntovelalliselle Danske Bankin ennuste on armollinen, kun työllisyyskehitys on hyvää ja Euroopan keskuspankin ennustetaan aloittavan korkojen noston vasta ensi vuoden joulukuussa.

Asuntojen hintojen nousu on vaatimatonta, ja pankki alentaa tämän vuoden ennustetta 0,8 prosenttiin (aiempi: 1,2 %) ja ensi vuoden 1,2 prosenttiin (1,5 %).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS