Pohjoiskorealaisia työntekijöitä on lähetetty töihin maailmalle, mikä on hyödyttänyt talousvaikeuksissa olevaa maata.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat sanoneet Pohjois-Korean valtion johtamaa työnvälitystä orjakaupaksi mutta todenneet, että pohjoiskorealaiset työläiset haluavatkin lähteä esimerkiksi Venäjälle töihin mieluummin kuin jäädä kotimaansa surkeisiin olosuhteisiin.
Daily Expressin mukaan venäläiset rakennusyhtiöt ovat kehuneet pohjoiskorealaisia halvaksi työvoimaksi. Lisäksi pohjoiskorealaiset ovat yhtiöiden mukaan ahkerampia ja raittiimpia työntekijöitä kuin venäläiset.
”He ovat nopeita, halpoja ja todella luotettavia työntekijöitä. Paljon parempia kuin venäläiset työntekijät. Pohjoiskorealaiset eivät tee muuta kuin töitä aamusta iltamyöhään” Vladivostokissa rakennuttajana toimiva Julia Kravtshenko sanoo.
Ainakin yksi pohjoiskorealainen työntekijä on kuollut Pietarissa sijaitsevan Zenit Arena -jalkapallostadionin rakennustöissä. Stadionia tullaan käyttämään vuoden 2018 World Cupissa.
Sotahistorioitsija Joseph V. Micallefin mukaan ”pohjoiskorealainen orjatyö ulottuu arviolta 45 maahan maailmalla, myös Euroopan unioniin”. Työntekijöitä liikkuu hänen mukaansa 100 000 – 200 000.
”Pohjois-Korean valtio nettoaa kahdesta kolmeen miljardia dollaria vuodessa ulkomaille vietävästä orjatyöstään. Tyypillisesti nämä työntekijät saavat itse vain 10–20 prosenttia nimetystä palkastaan. Kaikki ulkomaalaisten työntekijöiden palkat maksetaan suoraan pohjoiskorealaisille yhtiöille, jotka valvovat toimintaa”, Micallef kertoo.