US: Antti Häkkänen varoittaa hallitusta – ”rajat haltuun”

Kokoomusedustajan mukaan rajakontrollin kiristämiseen on pääosin olemassa jo toimivaltuudet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomeen tulevat matkustajat pitää ottaa kontrolliin, toteaa kokoomuksen varapuheenjohtaja ja entinen oikeusministeri Antti Häkkänen.

– Rakentavassa hengessä sanon, että rajakontrolli viruksen maahan pääsyn osalta kannattaisi ottaa tänään valtioneuvostossa erityisen vakavasti. Vuosi sitten maaliskuussa virusta pääsi aika lailla kontrolloimattomasti Suomeen lentomatkustajien kautta, elokuussa kävi ihan samalla lailla, vaikka asiasta olisi pitänyt oppia. Nyt on samat merkit ilmassa, eli maa-, meri ja ilmateitse tulevat matkustajat pitää ottaa selvään testaus- ja mahdolliseen karanteenikontrolliin, Häkkänen sanoo Uudelle Suomelle.

Sanna Marinin (sd.) hallitus käy tänään Säätytalossa läpi Suomen koronatilannetta ja rokotusten tilannekuvaa.

Häkkäsen mukaan rajakontrollin kiristämiseen on pääosin olemassa jo toimivaltuudet. Valtuuksia voidaan täydentää lakimuutoksilla.

Häkkänen sanoo, että lakimuutoksiin on ollut aikaa, mutta valmistelutyössä on pullonkauloja. Resursseja ei ole ohjattu koronaa torjuvaan lainsäädäntöön riittävästi. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltiin viime vuonna mittavaa sote-uudistusta täydellä voimalla.

Häkkänen arvioi hallituksen olettaneen alkukesästä koronatilanteen olevan hallinnassa ja katsoneen siksi, että voitiin siirtyä normaalimpaan päiväjärjestykseen. Hänen mukaansa kesän aikana ”uinahdettiin” lakivalmistelussa, ja koronan toinen aalto saapui elokuussa.

– Näytti siltä, että alkukesästä hallitus tuudittautui siihen, että hetkinen, tämähän rauhoittui tämä tilanne, vaikka samaan aikaan THL ja hallitus itse sanoivat, että kakkosaalto hyvin todennäköisesti tulee syksyllä. Silloin kesän aikana ei valmisteltu vaikkapa tätä maa-, meri- ja ilmakontrollia, ja elokuussa toinen aalto alkoi lentomatkustajien kautta, Häkkänen sanoo.

Häkkäsen mukaan ministereiden pitäisi laittaa kriisi kaikessa etusijalle, ja ministeriöiden asiantuntijat pitäisi ohjata koronan torjuntaan liittyvään lainvalmistelutyöhön. Suurten koronaan liittymättömien lakihankkeiden vieminen eteenpäin sitoo väkeä kriisiaikana.

– Kannustan hallitusta pohtimaan, että nyt kriisiaikana kannattaa priorisoida ministeriössä resurssit niin, että aikataulun osalta tulee hyvää ja nopeaa valmistelua tarvittaviin lakimuutoksiin, jolla virusta voidaan torjua ja tästä koronakriisistä selvitään mahdollisimman pienin vaurioin. On johtamisen ydinkysymys, mitä asioita nopeutetaan.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)