Terroristin auto silvottiin miekkaohjuksella

Salamyhkäisen täsmäaseen käyttö vaikuttaa lisääntyvän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvallat on iskenyt jälleen niin kutsutulla miekkaohjuksella. Asiasta tässä kertovan War Zonen mukaan iskussa sai surmansa Taliban-järjestön pakistanilainen rahoittaja. Sosiaalisessa mediassa kiertävien kuvien (alla) perusteella ohjus silpoi ajoneuvon katon kuljettajan kohdalta. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta kun asetta käytettiin Afganistanissa.

Tavallisesti lennokin ampuma ”miekkaohjus” on Hellfire-ohjuksen kineettinen versio. Viralliselta nimeltään AGM-119R9X-ohjuksessa käytetään räjähteen sijasta kuutta miekkamaista terää, jotka kääntyvän ulos ohjuksesta juuri ennen osumaa. Terät jättävät kuvissakin näkyvät viillot maalina olevaan autoon.

Ohjus on suunniteltu sivullisten uhrien minimointiin. Joidenkin arvioiden mukaan iskujen poikkeuksellinen tarkkuus viittaa siihen, että ohjus saatetaan kauko-ohjata maaliinsa esimerkiksi laserohjauksen sijaan. Verkkouutiset on kertonut pitkään salassa pidetystä ohjuksesta muun muassa tässä. Viime aikoina julki tulleiden iskujen perusteella Yhdysvallat on lisännyt ohjuksen käyttöä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
Politiikka

Kansanedustaja suree Ukrainan lapsia

80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä on muistutus siitä, mihin äärimmäinen kansallismielisyys, valheelliset argumentit ja kansojen alistaminen voivat johtaa, Pia Kauma toteaa.

Politiikka

Kansanedustaja suree Ukrainan lapsia

80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä on muistutus siitä, mihin äärimmäinen kansallismielisyys, valheelliset argumentit ja kansojen alistaminen voivat johtaa, Pia Kauma toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS