Yhdysvaltojen laivaston USS Ronald Reagan -lentotukialuksella on saatu selville huumerinki, uutisoi Navy News. Rinkiin kuuluu ainakin kymmenen henkilöä.
Syyllisyyden laittomien huumeiden hallussapitoon ja levittämiseen on myöntänyt yhteensä neljä merimiestä, Navy News kertoo. Tapauksessa huumeita olivat LSD ja MDMA, joka tunnetaan paremmin nimellä ekstaasi. Rikokset tapahtuivat vuosina 2017 –2018.
Yksi tunnustaneista osallistuu tutkintaan antamalla todistajalausunnon muista huumeringin jäsenistä. Suostumalla tähän hän välttyy tulevilta syytteiltä.
Rangaistukset vaihtelevat syytetystä riippuen. Vankeutta on annettu 30-60 päivää, mutta korkeintaan 10 kuukautta. Sen lisäksi syytetty on voinut saada huonoon käytökseen ja kurinpitorangaistuksia sekä menettää sotilasarvonsa.
Nimitz-luokan lentotukialus USS Ronald Reagan on massiivinen sotalaiva. Ydinkäyttöisellä aluksella palvelee yhteensä noin 6[nbsp]000 henkeä. Lentotukialuksella on yhteensä noin 90 lentokonetta ja helikopteria.