Yhdysvaltojen ohjuspuolustus on suorittanut onnistuneen ohjustorjuntakokeen, jossa ballistinen ohjus tuhottiin ensimmäistä kertaa avaruudessa sotalaivalta ammutulla ohjuksella.
Testissä käytettiin ballististen ohjusten torjuntaan suunniteltua SM-3 Block IIA -ohjusta. Se laukaistiin ohjushävittäjä USS John Finniltä Tyynellämerellä. Maalina ollut mannertenvälinen ohjus ammuttiin Marshallinsaarilta.
Puolustusalan yhtiö Raytheon on julkaissut alla olevan havainnevideon testistä.
Strategisiin aseisiin ja ohjusteknologiaan erikoistunut tutkija Pavel Podvig luonnehtii amerikkalaiskoetta ”isoksi ’minähän sanoin’ -hetkeksi” Moskovassa ja Pekingissä. Hänen mukaansa on odotettavissa, että Venäjältä kuullaan pian väitteitä siitä, miten amerikkalaisvalmisteiset puolustusjärjestelmät on suunnattu venäläisiä ja kiinalaisia aseita vastaan.
– Tämä ei ehkä ole niin iso juttu teknisestä näkökulmasta. Ohjuksen kantama oli todennäköisesti hieman yli 5[nbsp]500 kilometri. Mikä tärkeämpää, sensoriarkkitehtuurilla on tällä alalla paljon enemmän merkitystä. Odotetaan yksityiskohtia, Podvig sanoo Twitterissä.
Ydinase-ekspertti Hans Kristensen arvioi puolestaan Kiinan pitävän mannertenvälisten ohjusten arsenaalinsa kasvattamista yhä oikeutetumpana.
– Voidaan myös odottaa Venäjän kehuvan ohjuspuolustuksen vastaisia kykyjään.
– Loistava tapa ruokkia ”suurvaltakilvan” dynamiikkaa.
BREAKING
: “This first-of-its kind test shows the effectiveness of the SM-3 IIA against long-range threats.”
Learn more about the SM-3 Block IIA and its recent successful #homelanddefense flight test demonstration: https://t.co/UP1TqFjTaT pic.twitter.com/vb9nQ6haMy
— Raytheon Missiles & Defense (@RaytheonDefense) November 17, 2020
U.S. Missile Defense Agency says it shot down an intercontinental ballistic missile (ICBM) in space for first time using interceptor missile fired from a warship in successful test
— Lucas Tomlinson (@LucasFoxNews) November 17, 2020
The guided-missile destroyer USS John Finn destroyed the ICBM target in space using a SM-3 Block IIA ballistic missile defense interceptor
— Lucas Tomlinson (@LucasFoxNews) November 17, 2020
BREAKING
: “This first-of-its kind test shows the effectiveness of the SM-3 IIA against long-range threats.”
Learn more about the SM-3 Block IIA and its recent successful #homelanddefense flight test demonstration: https://t.co/UP1TqFjTaT pic.twitter.com/vb9nQ6haMy
— Raytheon Missiles & Defense (@RaytheonDefense) November 17, 2020
1328670251706355720