Neljä amerikkalaista sotalaivaa ja yksi brittialus ovat saapuneet maanantaina Barentsinmerelle. Yhdysvaltojen laivaston tiedotteen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta kun amerikkalaiset sota-alukset toimivat merialueella sitten 1980-luvun puolivälin.
– Näinä haastavina aikoina on tärkeämpää kuin koskaan, että pidämme yllä tasaista operaatiorytmiä Euroopan toiminta-aluelle ja teemme samalla tarkasti toimia joukkojemme terveyden suojelemiseksi, Yhdysvaltain 6. laivaston komentaja, vara-amiraali Lisa Franchetti toteaa.
Hänen mukaansa Yhdysvallat on sitoutunut alueellisen turvallisuuden ja vakauden ylläpitoon.
Barentsinmerelle saapuneeseen osastoon kuuluu kolme amerikkalaista Arleigh Burke -luokan ohjushävittäjää ja yksi huoltoalus sekä Britannian laivaston Duke-luokan fregatti.
Alusten saapumisesta Barentsinmerelle on ilmoitettu Venäjän puolustusministeriölle paria päivää aiemmin. Yhdysvaltain laivaston mukaan näin toimittiin riskien vähentämiseksi sekä väärinkäsitysten ja tahattoman eskalaation välttämiseksi.