USU: Yli puolet suomalaisista siirtäisi hävittäjien hankintaa

Hieman yli puolet suomalaisista siirtäisi hävittäjien hankintaa koronaepidemiasta johtuvan taantuman vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hävittäjien hankinnan lykkäämisen kannalla on 51 prosenttia suomalaisista. Heistä 23 prosenttia siirtäisi hankintaa ehdottomasti ja 28 prosenttia mahdollisesti. Siirtämistä vastustaa 26 prosenttia suomalaisista, ja loput eivät osaa kertoa kantaansa asiaan.

Asia selviää Uutissuomalaisen USU-gallupista, jossa tuhannelta suomalaiselta kysyttiin, tulisiko hävittäjähankintaa siirtää koronaepidemian aiheuttaman taantuman vuoksi. Gallupin toteutti IRO Research.

Nykyaikataulun kannalla ovat eniten miehet, johtavassa asemassa olevat ja pohjanmaalaiset.

Erityisesti naiset, nuoret ja 55–64-vuotiaat kannattavat hävittäjien hankintaa nykyistä aikataulua myöhemmin. Siirtämistä kannatetaan erityisesti Etelä-Suomessa mutta myös Pohjois-Pohjanmaalla. Lykkäämistä ehdottomasti kannattavia on paljon matalasti koulutetuissa ja vähän yliopiston käyneissä.

Eduskunnan on määrä tehdä kymmenen miljardin euron hankintapäätös ensi vuonna. hävittäjähankinnan aikataulusta. Puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti arvioi aiemmin Lännen Medialle, että koronaepidemia tulee viivyttämään hävittäjähanketta jopa kuukausilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)