Jääkiekkoseura KooKoon yhteisöpäällikkö Nita Ahola ihmettelee uudenvuoden juhlintaa baareissa, samaan aikaan kun urheilu-, kulttuuri- ja tapahtuma-ala ei voi toimia koronarajoitteiden puitteissa. Hänen mukaansa tilanne alkaa ”pikkasen jurppimaan”.
– Uutenavuotena pohjosen kuppiloissa porukka vetää ympärikännissä halaillen tuntemattomien kanssa ja samaan aikaan me ei saadaa harjottaa elinkeinotoimintaa turvallisuusohjeet huomioidenkaan, Ahola toteaa yhteisöpalvelu Twitterissä.
Hän kertoo olevansa iloinen siitä että pohjoisen elinkeinonharjoittajat saavat rahaa, mutta ei pidä toimintaedellytyksiä tasapuolisena tai oikeudenmukaisena. Aholan mukaan on ihmeellistä, ettei tilaltaan suureen jäähalliin voi ottaa suhteessa vastaavaa rajattua määrää ihmisiä kuin ravintolaankin.
– Hallissa myös mahdollisuus turvaväleihin ja kasvomaskien käyttöön.
Nyt alkaa pikkasen jurppimaan.
Uutenavuotena pohjosen kuppiloissa porukka vetää ympärikännissä halaillen tuntemattomien kanssa ja samaan aikaan me ei saadaa harjottaa elinkeinotoimintaa turvallisuusohjeet huomioidenkaan!!!
Miten tää voi olla mahdollista Suomessa?
—
ᑎITᗩ ᗩᕼOᒪᗩ
(@NitaAhola) January 1, 2021