Valtio-oppinut: Uusi tartuntatautilaki vaarantaa demokratian

Iivi Masso tarkastelee valtio-opillisesta ja moraalifilosofisesta näkökulmasta koronalainsäädännön aiheuttamaa vaaraa demokratialle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Demokratiaan perehtynyt valtiotieteiden tohtori, muun muassa Viron presidentin neuvonantajana toiminut Iivi Anna Masso korostaa huhtikuussa ilmestyneessä uusimmassa Suomen Sotilaassa, että koronapoikkeusolot muodostavat uhan demokratialle.

– Tätä kirjoittaessa Suomi on sotaan verrattavassa poikkeustilassa. Syynä infektiosairaus, joka THL:n tietojen mukaan ei ole lisännyt kuolleisuutta. Monet perusoikeudet on hyllytetty: oikeus työhön ja elinkeinovapaus, kokoontumis- ja sananvapaus, liikkumisvapaus. Uusi tartuntatautilaki vaarantaa myös oikeuden vapauteen ja koskemattomuuden sekä rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mahdollistamalla pidätyksen suljettuun laitokseen pelkän sairastumisepäilyn perusteella.

Masson mukaan uusi tartuntatautilaki antaa ”epämääräisyydessään pelottavan paljon valtaa tulkitsijoilleen”, vaikka kuinka ”lainoppineet pystyisivät selittämään aseelliseen hyökkäykseen verrattavissa olevan poikkeustilan oikeutetuksi”.

– Poikkeusolot voidaan julistaa ”yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn” tartuntataudin takia. Ilman minkäänlaista kriteeriä siitä, miten mitataan yleisvaarallisuus tai perustellaan epäily.

Lisäksi Masso näkee ongelmia uuden tartuntalain kohdassa, joka mahdollistaa pakkokaranteenin pelkän sairastumisepäilyn perusteella.

– Epäily voi perustua altistumiseen, se voi kohdistua kehen tahansa, milloin tahansa. Sairastumisesta epäilty on syyllinen, kunnes toisin todistetaan, hänet voidaan eristää kuukausiksi vailla oikeudenkäyntiä. Tällainen laki avaa väärinkäyttöjen loputtoman Pandoran lippaan. Perusoikeutemme tehdään riippuvaisiksi viranomaisten subjektiivisista mielipiteistä.

Masson mukaan julkisuudessa rajoituksia perusteellaan tieteellä vain valikoivasti.

– Meille puhutaan tieteestä, mutta media tai hallitus ei huomioi tieteellisiä tutkimuksia ja argumentteja, jotka osoittavat, että oireettomat henkilöt eivät levitä virussairauksia ja että yliherkäksi viritettyä PCR-testiä ei voida pitää luotettavana tartunnan varmistajana. Epäiltyjä tapauksia voidaan eristää ja perusoikeuksiamme polkea tieteellisesti hatarin perustein.

Yhdysvaltalaiseen valtio-oppineeseen Naomi Wolfiin viitaten Masso huomauttaa lopuksi, että ”’vallanpitäjät harvoin haluavat luovuttaa heille kerran myönnettyjä erityisoikeuksia'”, ja ettei perustuslaissa lue ”’nämä kaikki oikeudet ovat ehdottomia, paitsi jos jokin tartuntatauti on liikkeellä'”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)