Ääri-islamistinen terroristijärjestö al-Qaida vahvistuu ja suunnittelee iskuja Euroopan lentokentille ja lentoyhtiöihin, varoittaa Britannian turvallisuusministeri Ben Wallace. Asiasta kertovat brittiläiset The Sunday Times ja The Independent.
– Vuonna 2019 meidän pitää olla varovaisia al-Qaidan kanssa. He ovat luoneet uudelleen kontakteja ja tukiverkostoja. Heidän kiinnostuksensa ilmailu-iskuihin on todellinen, Wallace sanoo.
Ministerin mukaan vuoden 2001 WTC-iskuista tunnettu al-Qaida oli pitkään jihadistijärjestö Isisin varjossa, mutta tiedustelutietojen mukaan se on saanut uutta jalansijaa Euroopassa ja Lähi-idän maissa.
– Al-Qaida on elpymässä, ja he ovat järjestäytyneet uudelleen. He suunnittelevat yhä enemmän iskuja Eurooppaan ja ovat perehtyneet uusiin menetelmiin, joilla he pyrkivät tekemään hyökkäyksiä ilmailuun.
Wallace kertoo, että lentokenttien tiukentuneiden turvamääräysten takia terroristit eivät todennäköisesti pysty salakuljettamaan räjähteitä lentokoneisiin terminaalien tarkastusten läpi. Uuden uhkan muodostavat dronet ja lentokentille soluttautuvat sisäpiiriläiset.
– He ovat löytäneet uusia keinoja saada räjähteitä lentokoneisiin. Olemme julkisesti puhuneet sisäpiirin uhkasta. Jos et pääse sisään etuovesta, yrität takaovea, ministeri kuvailee.
Al-Qaidan kerrotaan on aktivoituneen erityisesti Syyriassa, Afganistanissa, Jemenissä ja Libyassa.
Britannian tiedustelujohtajien kerrotaan olevan huolissaan siitä, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös vetää joukot pois Syyriasta voi luoda islamisteille uuden turvasataman Lähi-itään.