Venäjä vahvistaa Krimin ilmapuolustusta

Uuden S-400-ilmatorjunta-aseman rakennustyöt aloitettiin jo ennen Kertsinsalmen välikohtausta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreiden satelliittikuvien perusteella Venäjä on vahvistanut entisestään ilmapuolustustaan Krimin niemimaalla.

Krimin pohjoisosissa sijaitsevaan Dzankoin lentotukikohtaan on siirretty huippumoderni S-400-ohjuspatteri, johon sisältyy kahdeksan ohjusalustaa, 32 ohjusta ja kaksi erillistä tutkajärjestelmää.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Fox News viittaa ImageSat-yhtiön satelliittikuviin, joiden mukaan ilmatorjunta-aseman suojavallit ja muut rakennelmat on tehty tämän vuoden huhtikuun jälkeen. Rakennustyöt olivat käynnissä jo marraskuun 10. päivänä eli noin kaksi viikkoa ennen Kertsinsalmen välikohtausta.

Myös ohjuspuolustukseen soveltuvien S-400-ohjusten kerrotaan yltävän jopa 400 kilometrin päähän.

Venäjän eteläisen sotilaspiirin kenraaliluutnantti Viktor Sevostyanov tiedotti jo marraskuussa Krimin ilmapuolustuksen vahvistamisesta. Aiemmat kolme S-400-yksikköä on sijoitettu Feodosijaan, Sevastopoliin ja Jevpatorijaan.

– Krimin niemimaa on nyt suojattu kaikilta suunnilta vihollisen ilmahyökkäyksiltä, Sevostyanov sanoi medialle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
Politiikka

Kansanedustaja suree Ukrainan lapsia

80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä on muistutus siitä, mihin äärimmäinen kansallismielisyys, valheelliset argumentit ja kansojen alistaminen voivat johtaa, Pia Kauma toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS