Verkkouutiset

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja puolustusministeri Sergei Shoigu. LEHTIKUVA / AFP Mikhail Metzel

Venäjän puolustusministeri katosi julkisuudesta

Sergei Shoigu esiintyi presidentin kanssa edellisen kerran helmikuun lopulla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Monet Venäjän politiikkaa seuraavat asiantuntijat ovat hämmästelleet puolustusministeri Sergei Shoigun häviämistä julkisuudesta.

Puolustusministerin edellinen julkinen esiintyminen oli noin puolitoista viikkoa sitten. Tilannetta on pidetty erikoisena, sillä sotatilanteessa Sergei Shoigun voisi olettaa pitävän säännöllisiä tilannekatsauksia ja kommentoivan operaation etenemistä.

Meduza-sivuston mukaan myös kansalliskaartin eli Rosgvardian johtaja Viktor Zolotov on kadonnut julkisuudesta. Zolotov on toiminut aiemmin presidentti Vladimir Putinin henkivartijana.

Lisäksi Venäjän 6. armeijan komentaja, kenraali Vladislav Yershov on tiettävästi erotettu ja laitettu kotiarestiin. Puolustusvoimien tiedustelupäällikkönä toiminut kenraalimajuri evp. Pekka Toveri huomauttaa, että Venäjällä kotiaresti todennäköisesti merkitsee kuulusteluja ja oikeudenkäyntiä. Hän arvioi vastaavien uutisten vaikuttavan kielteisesti sotilasjohdon moraaliin.

Tietojen on arveltu viittaavan siihen, että sotilasoperaation epäonnistumisiin ja korkeisiin tappiolukuihin haetaan nyt syyllisiä. Bellingcat-tutkijaryhmän mukaan pidätyksiä olisi tehty myös turvallisuuspalvelu FSB:ssä.

Sergei Shoigu nähtiin yhdessä Vladimir Putinin kanssa edellisen kerran 27. helmikuuta, jolloin presidentti määräsi asettamaan maan ydinasejoukot kohotettuun valmiustilaan. Shoigu istui tuolloin vaivaantuneen oloisena pitkän pöydän toisessa päässä kaukana presidentistä.

LUE MYÖS:
Mitä hän ajattelee? Kuva Venäjän puolustusministeristä leviää (VU 28.2.2022)
FSB:n puhdistusten sanotaan jatkuvan, tiedustelun päälliköt eivät vastaa puhelimiin (VU 12.3.2022)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)