Riikka Karppinen. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Vihreä vaikuttaja avautuu LK:lle: Vihreitä pidetään ylimielisinä, ymmärrän hyvin

Riikka Karppinen ei hae jatkokaudelle vihreiden varapuheenjohtajana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sodankylän valtuuston puheenjohtajaksi valittu Riikka Karppinen (vihr.) kertoo Lapin Kansan haastattelussa, ettei aio hakea jatkokautta puolueensa varapuheenjohtajana. Hän kuvailee tyytymättömyyttään niin puolueen toimintaan kuin teemoihinkin.

Tyytymättömyys ei koske vain tätä hallituskautta.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

–  Näen, että vihreillä on potentiaalia, mutta vihreät ei puolueena puhuttele täällä suurten kaupunkien ja Etelä-Suomen ulkopuolella asuvia. Syynä on ehkä se että teemat tuntuvat välillä kaukaisilta täällä maaseudulla.

Karppisen mukaan teemat, joita puolue pitää esillä ovat tärkeitä. Hänen mukaansa vihreiden pitäisi kuitenkin puhua enemmän ihmisten arkea lähellä olevista teemoista. Hän huomauttaa LK:lle myös puolueen sukupuolijakaumasta. Vihreiden kahdestakymmenestä kansanedustaja vain kolme on miehiä.

–  Sekin ehkä kertoo, etteivät teemamme puhuttele miehiä. Puolueen pitäisi herätä ja etsiä ratkaisua tähänkin: että kaikki voisivat sukupuolestaan huolimatta kokea meidän tavoitteet ja teemat puhutteleviksi.

Riikka Karppinen soimaa haastattelussa myös puolueensa toimintatapoja ”mustavalkoisuudesta”, joka lisää vastakkainasettelua.

– Moni kokee että vihreät syyllistävät tai ovat ylimielisiä. Ymmärrän sen hyvin. Kaikilla ei ole eri syistä johtuen mahdollisuutta elää idealistista elämää, jonka moni kokee velvoitteeksi lukiessaan vaikka että miten liikenteen päästöjä pitäisi vähentää ja julkista liikennettä käyttää.

Karppinen toivoo yhteistyötä.

–  Ei pitäisi enää yhtään lisätä vastakkainasettelua tai polarisaatiota eikä tuomita erilaisista ajatuksista. Vihreiden toiminnassa on ollut näkyvissä mustavalkoisuutta, joka lisää vastakkainasettelua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS