Verkkouutiset

Vihreät Saksan hallitukseen? Liberaalipuolue saneli ehdot

Mielipidetiedusteluiden perusteella konservatiivien, vihreiden ja liberaalien hallitus näyttää Saksassa jopa todennäköiseltä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan sunnuntaisissa parlamenttivaaleissa on kyse siitä, ketkä pääsevät liittokansleri Angela Merkelin johtaman CDU/CSU-liittouman kanssa hallitusvastuuseen. Sosialidemokraattinen SPD on hieman päälle 20 prosentin kannatuksella kanveesissa, eikä ole osoittanut suurempaa intoa jatkaa hallituksessa, ellei ole pakko.

Pakko riippuu siitä, löytyykö hallitusneuvotteluissa yhteinen sävel vihreiden ja FDP:n kanssa. FDP sanelee ehtoja. Vihreät eivät peittele hallitusintoaan.

CDU/CSU:ssa jatkettaisiin mielellään ennen suurta koalitiota vuosina 2009-2013 hallinnella musta-keltaisella koalitiolla, jossa mukana oli liberaalipuolue FDP.

Liberaalipuolueella on kuitenkin ikävällä tavalla muistissaan edellinen hallitusvastuun aikakausi, jonka jälkeen vuoden 2013 vaaleissa puolue jäi niukasti viiden prosentin äänikynnyksen alapuolelle ja putosi kokonaan parlamentista. Viikonlopun erityispuoluekokouksessa FDP:n johto totesi, ettei puolue pyri hallitusvastuuseen hinnalla, millä hyvänsä, vaan saneli hallitusvastuulle ehdot.

Keskeisin asia FDP:lle on nyt maahanmuuttopolitiikka. Puolueen kynnyskysymyksenä on se, että seuraava hallitus säätää uuden maahanmuuttolain, missä turvapaikka, pakolaisuus ja maahanmuutto eritellään. Keskeistä olisi se, että turvapaikat määriteltäisiin väliaikaisiksi. Turvapaikkastatus poistettaisiin, jos jossain maassa tilanne rauhoittuisi – ja henkilöt toimitettaisiin takaisin kotimaihinsa. Lisäksi puolue haluaa nopeampia käsittelyaikoja, tiukempaa eurooppalaista rajavalvontaa ja mahdollisuuden hakea turvapaikkaa suoraan Afrikasta käsin ilman, että henkilön tarvitisi tulla Saksaan saakka.

Kolmossija ratkaisee

FDP on perinteisesti ollut talouspuolue. Nyt se on nostanut maahanmuuttopolitiikan viime metreillä kärkiteeemaksi ollakseen uskottava kilpailussa nationalistisen AfD-puolueen kanssa. AfD:n kannatus on ollut viime viikkoina hienoisessa nousussa, ja se on nyt mielipidetiedusteluiden kolmanneksi suurin puolue noin 10 prosentin kannatuksella.

Kolmannesta sijasta käydään vaaleissa tiukin mittelö.

– Ykköspaikka on ratkaistu, kakkossijalla ei ole niin merkitystä, ja siksi kolmossija on tärkeä, kiteytti Saksan vihreiden kärkiehdokas Katrin Göring-Eckardt linjasi puolueen erityispuoluekokouksessa Berliinissä viikonloppuna.

Hän kiteytti Saksan sunnuntaisten liittopäivävaalien asetelman. Konservatiivisen CDU/CSU-liittouman ykkössija vaaleissa on niin todennäköinen, ettei mikään muu puolue realistisesti enää edes elättele toiveita ykkössijasta. Vaalien jälkeistä hallitusta johtaa erittäin suurella todennäköisyydellä edelleen neljännelle kanslerikaudelleen jatkava Angela Merkel.

Mielipidemittausten kakkosena on sosialidemokraattinen SPD. Puolueella ei ole haluja jatkaa suuressa koalitiossa konservatiivien kanssa, kuten ei myöskään CDU/CSU:lla ole haluja jatkaa hallituksessa SPD:n kanssa.

Kolmannesta sijasta taistelee AfD:n, FDP:n ja vihreiden ohella myös vasemmistolainen Die Linke, jonka kanssa mikään muu puolue ei ole aiemmin suostunut hallitusyhteistyöhön. AfD:n kohtalona on myös jäädä ulos hallituksesta, koska nationalistien kanssa ei mikään muu puolue suostu Saksassa hallituskoalitioon.

FDP ja vihreät tukkanuottasilla

CDU/CSU:n ja FDP:n kannatuksilla paikat eivät näyttäisi aivan riittävän musta-keltaiseen. Jotta paikkoja parlamentissa olisi riittävästi, avuksi tarvittaisiin vihreät.

Vihreät ilmoitti viikonlopun erityispuoluekokouksesa tavoittelevansa hallitusvastuuta. Se ei peittele valmiuttaan Jamaika-koalitioon, johon kuuluisivat CDU/CSU, FDP ja vihreät. Nimitys tulee siitä, että puolueiden värit vastaavat Jamaikan lipun värejä. CDU/CSU:n väri on musta ja FDP:n väri on keltainen.

– Toivoisin, että Christian Lindnerin FDP orientoituisi enemmän Rheinland-Pfalziin ja Schleswig-Holsteiniin ja vähemmän Nordhein-Westfaleniiin, vihreiden toinen kärkiehdokas Cem Özdemir sanoi Saksan yleisradion ARD:n ”Raportti Berliinistä” -ohjelmassa sunnuntaina.

Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa on FDP:n ja CDU:n musta-keltainen hallituskoalitio. Rheinland-Pfalzissa FDP ja vihreät hallitsevat yhdessä SPD:n kanssa, ja Schleswig-Holsteinissa on Jamaika-koalitio. Özdemir siis antoi haastattelussa verhotusti tukensa Jamaika-koalitiolle liittovaltion tasolla.

Huolimatta Özdemirin sovittelevuudesta vihreät ovat myös vahvasti hyökänneet FDP:tä vastaan. Vihreissä FDP:tä on kuvattu dieetti-AfD:ksi. Vihreät ovat syyttäneet FDP:tä populistmista. Vihreiden Cem Özdemir arvosteli vastikään FDP:n edustajaa sopimattomaksi ulkoministerin tehtävään, koska FDP:n puheenjohtaja Christian Lindner on esittänyt Venäjää myötäileviä linjauksia.

Vihreät esiintyy sovittelevasti antaakseen äänestäjille kuvan, että puolueella on mahdollisuudet hallitukseen. FDP:n taktiikka on toinen. Se leikkii vaikeasti tavoiteltavaa, koska sen äänestäjät vaativat suunnanmuutosta politiikkaan siten, että keskussuunnittelun sijaan markkinoille annettaisiin enemmän vapautta.

Saksan liitopäivävaalit järjestetään suunnuntaina 24. syyskuuta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)