Nimettömänä pysyvä korkea-arvoinen virolainen analyytikko arvioi New Lines -lehdelle, että venäläisjoukkojen taisteluteho Ukrainassa on jo heikentynyt ratkaisevalla tavalla. Ukrainan puolustusvoimat on aiheuttanut hyökkääjille raskaita tappioita ja tehnyt onnistuneita vastahyökkäyksiä maan etelä- ja pohjoisosissa.
– Kolmasosa yksiköistä on jo korvattu uusilla, mutta niiden laatu on vieläkin heikompi. Kolmasosa on tuhottu eli sotilaat ovat joko kuolleet tai haavoittuneet. Yksiköiden muodostaminen uudelleen ei vaikuta taistelukykyyn myönteisellä tavalla, lähde arvioi.
Venäjän duuman oli ennakoitu päättävän reserviläisten kutsumisesta palvelukseen 4. maaliskuuta pidetyssä istunnossa. Sotilasjohdon kerrotaan vakuuttaneen presidentti Vladimir Putinin siitä, että liikekannallepanolla olisi lukuisia kielteisiä seurauksia.
Sotaharjoituksiin on osallistunut viime vuosina vain hyvin pieni määrä reserviläisiä, joille ei ole ollut saatavilla tarpeeksi univormuja tai aseita.
– Upseerit ovat valittaneet, että reserviläisten mukanaolo sotkee harjoitukset, analyytikko toteaa.
Ukrainalle voi avautua lähipäivinä uusia mahdollisuuksia vastahyökkäyksiin, jos Venäjän joukot eivät pääse enää etenemään. Ensimmäisenä tavoitteena olisi työntää hyökkääjät kohti rajaa Kiovan ja Harkovan alueella.
Hyökkääminen voi olla vaikeampaa etelässä avonaisen maaston vuoksi. Venäjän huoltolinjat ovat toisaalta erittäin haavoittuvaisia vastaiskuille.
Analyytikon mukaan Venäjän asevoimien arsenaali on osoittautunut suurelta osin kulissiksi. Sodan alkuvaiheessa käytettyjä moderneja täsmäaseita oli saatavilla vain hyvin rajoitettu määrä, eikä uusia pystytä toimittamaan kuin vasta kuukausien päästä.
– Putinille kerrottiin, että hänellä oli käytössään 10 000 ohjusta. Näitä olikin vain tuhat. On erikoista, ettei hän muistanut, kuinka hän itse valehteli esimiehilleen nuorena KGB-upseerina. Tämänkaltainen valehtelu kuuluu suorastaan alan kulttuuriin, lähde kertoo.