Kremlissä ja sen liepeillä vallitsi venäläistutkija Tatjana Stanovajan mukaan pitkään kirjoittamaton laki, jonka mukaan kaikki, mitä presidentti Vladimir Putin ei nimenomaisesti ole sallinut, on kiellettyä.
Viime aikoina asetelma on kuitenkin kääntynyt päälaelleen: kaikkea, mitä Putin ei ole erikseen kieltänyt, pidetäänkin yhtäkkiä hyväksyttävänä.
– Venäjän hallinto muistuttaa yhä vähemmän itsevarman kapellimestarin johtamaa tarkasti soittavaa orkesteria ja yhä enemmän kakofoniaa, jossa jokainen muusikko pyrkii soittamaan kovempaa saadakseen muita enemmän huomiota, Stanovaja toteaa Moskovan Carnegie-keskuksen julkaisemassa artikkelissaan.
– Kukaan ei keskity sinfonian harmoniseen sointiin, vaan instituutioiden ja yritysten prioriteetit menevät kansallisen edun edelle – ja ne toteutetaan sen kustannuksella, hän sanoo.
Stanovaja on perinteikkään Moskovan poliittisen teknologian instituutin entinen tutkimusjohtaja. Nykyisin hän johtaa perustamaansa Venäjän sisä- ja ulkopolitiikan analyysiin keskittynyttä R.Politik-projektia.
Uhkana 1990-luvun sekasorto
Sekava asetelma on Stanovajan mukaan syntynyt pitkälti siksi, että presidentti Putin on vetäytynyt Venäjän poliittiselta näyttämöltä taka-alalle. Samaan aikaan myös epätietoisuus hänen tulevaisuudensuunnitelmistaan herättää lisääntyvää epävarmuutta ja pelkoa.
Putinin ensimmäisten presidenttikausien aikana Venäjän poliittisen järjestelmän kaikki instituutiot ja toimijat tosiasiasiallisesti menettivät itsenäisen toimivaltansa ja alistuivat osaksi presidenttijohtoista mekanismia. Nyt jokaisella voi Stanovajan mukaan jälleen olla oma agendansa ja omat prioriteettinsa, joiden välillä käydään kovaa kamppailua.
– Aiemmin Putin orkestroi koko poliittista kontekstia. Hän varmisti ylhäältä sanellun poliittisen yksituumaisuuden ja yhtenäisen logiikan, vaikka järjestelmä ei aina toiminutkaan täydellisesti. Nyt Putin on etääntymässä itse pystyttämästään systeemistä, ja on syntymässä monen keskuksen järjestelmä, jonka sovittelumekanismi on ennakoimaton. Tällaisen järjestelmän Venäjä tuntee 1990-luvulta liiankin hyvin, Stanovaja sanoo.
– Toisin kuin 1990-luvulla, nyt sodat käydään piiritetyn linnoituksen puolustuksen lippujen alla – geopoliittisen umpikujan kontekstissa. Putin-mielisten perustelujen tilalle on otettu länsivastainen logiikka, ja presidentillä on yhä vähemmän ja vähemmän edellytyksiä ylläpitää oman hallintonsa vakautta, Stanovaja jatkaa.
Poliittista profiloitumista
Venäjän muuttunutta valta-asetelmaa ilmentää Stanovajan mukaan muun muassa duuman puhemies Vjatšeslav Volodin, joka on alkanut aktiivisesti politisoida välillä kumileimasimen asemaan joutuneen parlamentin alahuoneen työskentelyä.
– Hän hankkii systemaattisesti oikeuksia, joilla voi ojentaa ministereitä, käynnistää keskusteluja perustuslain lisäyksistä, tehdä lakialoitteita ilman Kremlin hyväksyntää ja jopa esittää näkemyksiä ulkopoliittisista kysymyksistä, Stanovaja kertoo.
Venäjän pääsyyttäjä Juri Tšaika noudattaa hänen mukaansa samaa logiikkaa.
– Äskettäisessä parlamentin ylähuoneelle eli liittoneuvostolle laaditussa raportissa Tšaika kohdisti odottamatta huomion turvallisuuspalvelu FSB:n sisäiseen korruptioon sekä yli miljardin dollarin kavallukseen valtion teknologiayhtiö Rostekista ja valtion avaruusyhtiö Roskosmoksesta pakottaen siten sekä nämä organisaatiot että Kremlin puolustuskannalle, Stanovaja toteaa.
Myös puolustusministeri Sergei Šoigu on viime aikoina omaksunut aiempaa politisoituneemman roolin eikä ole epäröinyt astua jopa presidentinhallinnon varpaille.
– Šoigun, kuten monen muunkin, motiivit ovat ymmärrettäviä. Hän pyrkii kasvattamaan omaa poliittista painoarvoaan ja luomaan resursseja, jotka otetaan huomioon hänen tulevaisuudestaan päätettäessä, Stanovaja arvioi.
