Tarton yliopiston aatehistorian professori Pärtel Piirimäe arvostelee Eesti Ekspressissä näkemyksiä Venäjän johtajan Vladimir Putinin ”hulluudesta”. Hänen mukaansa kyse on vain lohduttavasta ajatuksesta, että ”maailma olisi ennallaan, jollei vain suurvallan johtoon olisi päätynyt hulluudesta kärsivä despootti”.
– Valitettavasti tällainen ajattelu on lähinnä toiveajattelua. On vähintään kaksi seikkaa, jotka viittaavat siihen, että Putin on edelleen rationaalinen toimija, jolla on johdonmukainen tavoitehierarkia ja joka on kykeneväinen tekemään punnittuja päätöksiä eli valitsemaan sopivimmat välineet omien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Piirimäe korostaa, että nämä rationaalisen toimijat tavoitteet eivät välttämättä ole muiden ihmisten mielestä järkeviä.
– Putinin tavoite luoda uudelleen Neuvostoliitto tai keisarillinen Venäjä tuntuu eurooppalaisesta järjettömältä, koska eurooppalaisen mielestä poliitikon tavoite tulisi olla hyvän elämän takaaminen yksilöille eikä kansallisen grandezzan [suuruuden] tavoittelu.
Hän huomauttaa, että myös rationaalinen toimija tekee virheitä. Putinin on väitetty massiivisten Ukrainaa taistelutahtoa koskevien virhearvioiden lisäksi aliarvioineen länsimaiden yhtenäisyyden ja voimakkaan reaktion.
– Tämä voi olla osittain jopa totta. Putin ei todennäköisesti arvannut, että neutraali Ruotsi lähettää Ukrainaan panssarintorjunta-aseita tai neutraali Sveitsi jäädyttää hänen kaveriensa pankkitilit. Mutta Putinin peruspäätelmä – ettei länsi puutu sotilaallisesti – on toteutumassa ja tämä on valitettavasti ainoa relevantti seikka, jolle hän on oman toimintasuunnitelmansa perustanut.
Piirimäe huomauttaa, että Euroopan aiempi käyttäytyminen antaa Putinille perusteen arvella, että ”Ukrainan hävittämisen tai pilkkomisen jälkeen on tiettyjen myönnytysten ja lupausten hinnalla mahdollista ostaa itsensä vapaaksi kaikkein kovimmista pakotteista”.
– Hänen laskelmansa näyttää pitävän paikkansa, kun otetaan huomioon, ettei Saksa ole valmis edes nykyisen barbaarisen sodan aikana hyväksymään talouskasvunsa menettämistä 3-4 prosentilla, minkä Venäjän kaasusta luopuminen taloustieteilijöiden mukaan toisi. Niin kauan kuin saksalaisen herrasporvarin lievä epämukavuus painaa vaakakupissa enemmän kuin Ukrainan kansan kauhea kärsimys, on Euroopalla vähän toivoa ja Putinin laskelmat pitävät paikkansa.
Piirimäe korostaa, että ”hyökkäys Ukrainaan ei ole vain parin viime vuoden pakkoajatusten tulos tai kuolevan neron viimeinen suuri pensselinveto, vaan pitkäaikaisen suunnitelman seuraava vaihe”.
– Venäjä ei ole tätä strategista suunnitelmaansa peitellyt ainakaan vuoden 2007 Münchenin turvallisuuskonferenssista lähtien. Piiloteltu on ainoastaan taktis-operatiivisia suunnitelmia.
– Lännessä puhutaan nyt ”hulluudesta” ainoastaan siksi, että vielä suunnitelman ensivaiheiden toteuttamisten – Georgiassa 2008 ja Ukrainassa 2014 – jälkeenkin kyettiin panemaan pää pensaaseen ja unelmoimaan jälleen suhteiden reset’istä [uudelleen asettamisesta] Putinin Venäjän kanssa.
Länsimaiden omat reaktiot ovat vaikuttaneet siihen, ettei Putinin näkemyksen mukaan ole ilmennyt yhtäkään seikkaa, joka tekisi suunnitelman jatkamisesta irrationaalista.
– Muistutan, että Putin toivoi alistavansa Ukrainan salamahyökkäyksellä, minkä takia hän on nyt vihainen ukrainalaisille, että näiden järjetön vastarinta ”pakottaa” hänet pommittamaan maan tohjoksi. Sen sijaan Putin ilmeisesti pitää ukrainalaisia hulluina; hänen näkemyksensä mukaan olisi hulluutta nyt vetäytyä.
Pelkuripeliä lännen kanssa
Piirimäe ottaa avuksi peliteorian selittämään Putinin näennäistä hulluutta. Esimerkiksi pelkuripelin voittamiseksi tarvitsee vastustajalle antaa vaikutelma, että voiton saamiseksi on valmis vaikka itsetuhoon.
– Tunnetuimmassa esimerkkipelissä kaksi autoa ajaa vastakkaisista suunnista toisiaan kohden pitkin keskiviivaa. Ensimmäisenä tien reunaan väistänyt kuljettaja on pelkuri ja häviäjä. On selvä, että huonoin tulos on, että molemmat yrittävät voittaa hinnalla millä hyvänsä ja saavat surmansa. Siispä viivalla loppuun asti pysyminen on erittäin epärationaalista.
Hän huomauttaa, että Putinin harrastama ydinaseilla uhkailu ei ole mitään muuta kuin pelkuripeliä erittäin korkein panoksin. Putin haluaa antaa vaikutelman, että hän on valmis menemään ”pisimmälle”, ja että maailmaa voivat kohdata ”ennennäkemättömät” seuraukset.
– Tätä varten pitkän pöydän ääreen on istutettu esimerkiksi pehmeiden arvojen edustaja [Emmanuel] Macron ja pidetty puhelinneuvotteluja kokemattoman [Olaf] Scholzin kanssa, jotta nämä alkaisivat selittää lännessä, että kyllä se Putin on täysin hullu eikä tätä saa provosoida. [Sergei] Šoigu ja [Valeri] Gerasimov leikkivät mukana ja vahvistavat vakavin ilmein ”tak totšno“ [juuri näin] – eiväthän he nyt voi hullua pidätellä.
– Katujätkämalli istuu syvällä Putinissa ja Kremlissä on pitkään harjoiteltu yhteispeliä. Muuttunutta on ainoastaan se, ettei enää edes viitsitä esittää kansainvälisen oikeuden velvoittavan Venäjää, koska ”meillä on kansalliset etumme ja niiden turvana ydinpommi”.
Piirimäen mukaan lännellä oli kylmän sodan aikana aito pelotevaikutus eli ydinsodan molempien osapuolten tuhoa painottava MAD-periaate.
– Lännellä ei ole enää käytännössä pelotevaikutusta, koska pelotteen fyysinen olemassaolo ei merkitse mitään, kun vastapuoli on hyvin tietoinen siitä, ettei sitä olla koskaan valmiita käyttämään. Jo alusta lähtien länsimaat ovat osallistuneet pelkuripeliin väärin.
Kaukana keskiviivasta
– Kuvaannollisesti sanottuna länsi on jo heti alusta alkaen ajanut autollaan mahdollisimman kaukana keskiviivasta, jottei edes vahingossa törmäisi vastaantulijaan, koska vielä viime hetkelläkin väistäessä saattaa onnettomuus tapahtua.
Mitä jos Putin käyttäisi ydinasetta Varsovaa vastaan, kuten Venäjän aiemmissa sotaharjoituksissa on harjoiteltu?
– Hyökkäisikö Nato automaattisesti vastaavin keinoin jotain Venäjän kaupunkia vastaan vai alettaisiinko puhua uhrien välttämisestä ja ennennäkemättömästä ympäristökatastrofista? Emme halua muuttua heidän kaltaisikseen, koska ”sitten he [venäläiset] ovat jo voittaneet”. Meillähän on humanistisemmat ja korkeammat arvot.
Piirimäen mukaan samat hellämieliset valittavat nyt lännessä sitä, kuinka Venäjään kohdistuvista sanktioista kärsivät esimerkiksi venäläisnuoret.
– Pelotekyvyn ydin onkin siinä, että eksistentiaalisessa uhkatilanteessa ollaan valmiita samaan kuin vastustajakin. Putin kuitenkin tuntee lännen hellämielisyyden erittäin hyvin ja osaa käyttää sitä hyväkseen.
Venäjän yksinkertainen päätelmä on, ettei Varsovaa edes tarvitse pommittaa ydinasein. Riittää vain, että länsi uskoo Venäjän olevan kykeneväinen siihen. Lopulta ei ole väliä onko kohteena Ukraina, Ruotsin Gotlanti vai Naton itäiset jäsenmaat – yksipuolinen pelote toimii aina samoin.
– Jos Ukraina ei selviä, on ”kollektiivinen länsi” häviämässä pelin. Putinin näyttelemä hulluus tuottaa jo osinkoa. Venäjä on aloittanut törkeän hyökkäyksen YK:n jäsenvaltiota vastaan, mutta Nato-maat kutsuvat omia mahdollisia toimiaan uhrin puolustamiseksi konfliktin ”eskaloimiseksi”, jota on yritetty välttää alusta lähtien. Ja mikä ihmeellisintä, tästä on kerrottu ulospäin mahdollisimman yhtenäisesti.
Piirimäen mukaan ukrainalaiset ”eivät ole onneksi länsimaisessa mielessä rationaalisia, koska muuten he olisivat heti antautuneet ylivoiman edessä”.
– Ukrainalaiset ovat ymmärtäneet, että jos eloonjääminen on ainoa ja korkein arvo, tulee olla valmis elämään orjuudessa. Jos me emme ala ymmärtää tämän pelin olemusta, voimme pistää toivomme ainoastaan Putinin pragmaattisiin virhelaskelmiin ja Ukrainan kestävyyteen.
