Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsolan mielestä Suomen asuntomarkkinoilla on kaksi suurinta ongelmaa, jotka puolueiden olisi vaalien alla huomioitava. Metsolan mukaan ne uhkaavat kärjistyessään koko Suomen kilpailukykyä.
Metsola sanoo blogissaan, että haja-asutusalueiden muuttotappiopaikkakunnilla on käytännössä jo tunnustettu, että asuntojen hinnat eivät tule enää koskaan nousemaan.
− Asuntomarkkinoiden isoin haaste seuraavalla vaalikaudella on estää se, että Savonlinnan, Varkauden, Kouvolan, Haminan, Forssan, Kokkolan ja Kemin tyyppiset keskisuuret kaupungit joutuvat myös samaan ikuisesti laskevien asuntojen hintojen kierteeseen.
Metsolan mukaan asuntomarkkinadata varoittaa, että tällainen uhkakuva saattaa olla jo todellisuutta.
− Vuodesta 2010 alkaneen hintojen laskun lisäksi nämä keskisuuret kaupungit kärsivät myös kauppamäärien laskusta, vaikka tukena on kova korkoelvytys ja talouskasvu koko Suomen tasolla. Isojen kiinteistönvälitysketjujen vaiheittainen vetäytyminen keskisuurista kaupungeista on myös hälyttävä signaali. Pankit osaavat näitä merkkejä lukea, ja ne vaikuttavat kielteisesti asuntojen vakuusarvoihin ja paikallisten asuntolainojen korkomarginaaleihin. Näin syntyy itseään voimistava kierre.
Yhtä ihmelääkettä keskisuurten kaupunkien tilanteeseen Metsolan mukaan tuskin on.
− Jos nykyinen kehitys jatkuu, tilanne pahenee seuraavan neljän vuoden aikana enemmän kuin mihin meillä kansakuntana on varaa. Tuskin kukaan haluaa Suomea, jossa keskisuurten kaupunkien tulevaisuus on pelkkää alamäkeä
Miniasuntoja pääkaupunkiseudulle
Asuntomarkkinoiden toiseksi suurin haaste seuraavalla Metsolan mukaan vaalikaudella liittyy pääkaupunkiseutuun, jonka kehitys on Suomen talouskasvun ja kilpailukyvyn kannalta erittäin keskeistä.
− Helsingin Akilleen kantapää on kallis asuminen. Se, että Tukholmassa asuntotilanne on vielä ongelmallisempi, ei pyyhi ongelmaa pois. Päinvastoin on harmillista, että Helsinki ei nyt saa paremmasta asuntotilanteestaan aivan sellaista kilpailuetua Tukholmaan nähden kuin se voisi saada. Helsinki kompastuu siihen, että halvin mahdollinen asumisvaihtoehto on myös Helsingissä liki sietämättömän kallis.
Metsolan mukaan pieniä edullisia miniasuntoja ei ole tarjolla kuin pienen murto-osan verran niiden kysynnästä.
− Mistä tämä Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun ongelma johtuu? Voimakas muuttovoitto on yhdessä korkoelvytyksen, talouskasvun, sijoittajakysynnän ja yksiöiden rakentamisen rajoittamisen kanssa vähitellen nostanut kaikkein edullisimmankin saatavilla olevan asumisvaihtoehdon, pienen yksiön, hinnan ongelmallisen korkeaksi. Kun pienten yksiöiden rakentamista on voimakkaasti rajoitettu samalla isoja yksiöitä ja pieniä kaksioita rakentamisessa suosien, krooninen miniyksiöiden ylikysyntä on ajan myötä nostanut miniyksiöiden hinnat ja vuokrat suhteettomiksi.
Metsolan mukaan Helsinki ja koko pääkaupunkiseutu tarvitsevat toimia, joilla edullisimman mahdollisen asumisvaihtoehdon hintaa saadaan alas.
− Mahdollisimman pieni ja halpa miniyksiö riittää siihen. Se toimii astinlautana työn tai opiskelupaikan perässä pääkaupunkiseudulle muuttavalle. Tällaisessa miniasunnossa ei yleensä asuta kovin pitkään. Kun koeaika päättyy, palkka nousee tai elämäntilanne muuttuu, asunto usein vaihtuu nopeasti hieman isompaan.