Yhdysvaltain erikoisjoukoille uusi jalansija Baltiassa

USA on panostanut satoja miljoonia dollareita sotilaallisen läsnäolonsa vahvistamiseen alueella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Latvian pääkaupunkiin Riikaan on amerikkalaisen Stars & Stripes -verkkolehden mukaan perustettu tukeutumispaikka, josta käsin Yhdysvaltain asevoimien erikoisjoukot kykenevät operoimaan Baltian alueella.

Lehti sanoo perustamisen olevan osa Yhdysvaltojen pitkäjänteistä panostusta Baltiaan. USA:n puolustusministeriön kerrotaan viimeisten viiden vuoden aikana investoineen yhteensä satoja miljoonia dollareita alueella järjestettäviin harjoituksiin ja sotilaallisen infrastruktuurin kehittämiseen.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Uudessa tukeutumispaikassa on muun muassa ajoneuvojen huoltotoiminto, ampumatarvikevarasto sekä laskeutumisalusta kahdelle Britanniaan sijoitetulle amerikkalaiselle Bell Boeing V-22 Osprey -koneelle.

– Puitteet on suunniteltu mahdollistamaan erikoisjoukkojen nopea siirtyminen alueelle ja alueelta sekä huoltotoimien toteuttaminen, USA:n Euroopassa olevia erikoisjoukkoja edustava everstiluutnantti Juan Martinez sanoo Stars & Stripesille.

Heinäkuussa valmistui lehden mukaan Virossa sijaitsevan Ämarin lentotukikohdan kehittämishanke, jonka ansiosta Naton ilmavoimat voivat tarvittaessa lähettää aiempaa suuremman määrän hävittäjiä Baltiaan.

Latviaan on lisäksi lähiaikoina valmistumassa laitos, joka vahvistaa Nato-maiden edellytyksiä siirtää joukkoja ja kalustoa vahvistamaan Viron, Latvian ja Liettuan puolustusta kriisitilanteessa, lehti raportoi.

LUE MYÖS:
Harjoitus Ruotsissa: USA:n erikoisjoukot saatettiin Viroon (VU 13.11.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS