Maahanmuuttajat lähtivät pikkukunnasta – Yle: ”Kaipasivat muuta”

Rautjärven kunta panosti maahanmuuttajiin, jotka eivät kuitenkaan kauaa viihtyneet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaksi vuotta sitten 3400 asukkaan Rautjärvelle Etelä-Karjalaan muutti 40 turvapaikanhakijaa: puolet syyrialaisia ja puolet eritrealaisia. Vauvapulasta kärsivä kunta toivoi, että maahanmuuttajaperheistä olisi hyötyä vanhusvoittoisen pitäjän ikärakenteelle.

Yle kertoo, että neljästäkymmenestä tulijasta kunnassa asuu enää alle viisi. Kaikille tulijoille oli ollut palvelut valmiina, ja kouluissa ja päiväkodeissa oli valmistauduttu parinkymmenen uuden lapsen tuloon.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Päivähoitoikäisiä maahanmuuttajalapsia varten kuntaan perustettiin oma varhaiskasvatusryhmä. Kouluikäisiä odotti oma opettaja maahanmuuttajille tarkoitetulla valmistavalla luokalla.

– He olivat hyvin tyytyväisiä varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen täällä. Aikuiset kuitenkin kaipasivat jotain muuta, kuin mitä Rautjärvellä oli tarjota heille, sanoo kunnan hyvinvointisihteeri Pipsa Vuorela Ylelle.

Asad Alkhatebin mukaan hänen perheensa poismuutolle oli useita syitä.  Vaikeinta heille Rautjärvellä oli se, että kielikurssit ja lasten koulut toteutuivat osin vain Imatralla, jonne kulki harvoin busseja.

Pipsa Vuorela arvelee, että yksi maahanmuuttajien pikaiseen poismuuttoon vaikuttanut tekijä oli tulijoiden jakautuminen kahteen erikieliseen ja -kulttuuriseen ryhmään. Hänen mukaansa vieraasta kulttuurista saattaa tulla heitäkin, joille suomalainen pikkukunta osoittautuu juuri oikeaksi asuinpaikaksi.

– He ovat ihan samalla tavalla yksilöitä, kuin mitä me suomalaiset olemme jokainen. En lähtisi sanomaan, että kukaan turvapaikan saanut henkilö ei voisi viihtyä täällä. Vielä pitäisi vain saada toimivammaksi koulutus- ja työelämämahdollisuudet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS