Ylen vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen sanoo, että Yle voisi tehdä nykyistä enemmän juttuja niin sanotuista ilmastonmuutoksen epäilijöistä. Hän kertoo lukeneensa vastikään toimittaja Matti Virtasen kirjan Ilmastopaniikki ja pitää joitakin siinä esiintyviä henkilöitä kiinnostavina.
– Siellä oli pari sellaista henkilöä, jotka haluaisin meille joko nettijuttuna tai ihan studioon. Ehkä kuuluu journalismin perusolemukseen, että meidän pitää kysyä ja mennä vähän vastavirtaan sekä pystyä riepottelemaan yleisiä totuuksia. Siinä Virtanen on ihan oikeassa, Jokinen sanoo.
Virtanen julkaisi Ilmastopaniikin viime talvena. Journalistisessa teoksessa haastatellaan tutkijoita ja poliitikkoja, joiden mielestä journalismissa liioitellaan ilmastonmuutosta ja esitetään jopa vääriä tietoja. Kirja herätti kohua etenkin niiden keskuudessa, jotka katsovat, että ilmaston lämpeneminen johtuu yksin ihmisen toiminnasta.
Jokinen puhui Virtasen kanssa ilmastojournalismista Metsäyhdistyksen seminaarissa maanantaina.
Tilaisuuden aluksi Virtanen esitti pitkän listan Ylen uutisotsikoita ilmastonmuutoksesta kahden vuoden ajalta. Otsikoissa toistui sana uhka. Tällä Virtanen halusi osoittaa, että Ylen uutisointi on vääristynyttä ja sivuuttaa ilmastonmuutosennusteisiin sisältyvät epävarmuudet.
Jokinen vastasi lukemalla Ylen otsikoita viimeksi kuluneen viikon ajalta. Niiden sävy oli selvästi arkisempi kuin Virtasen löytämissä otsikoissa. Ilmastonmuutoksen epäilijöitä ei kuitenkaan näissäkään jutuissa ollut kuultu.
Jokinen arvioi, että toimittajien luonnontieteellinen osaaminen on yleensä heikkoa.
– Me olemme humanisteja ja yhteiskuntatieteilijöitä. Yhteiskunnallinen näkökulma on hyvä, mutta kiintokuutiot menevät helposti sekaisin, ja ehkä vähän hiilipäästötkin.
Hän tarkoitti toimittajakuntaa yleisesti, eikä vain Ylen toimittajia.
Keskustelun vetäjä, Metsäyhdistyksen viestinnän suunnittelija Hannes Mäntyranta epäili, että toimituksissa ei useinkaan lueta kunnolla niitä tutkimuksia, joista tehdään juttuja.
– Milloin tiedetoimituksiin tulisi sellainen vaatimus, että kun teette tiedejutun, niin lukekaa edes tiivistelmä. Sieltä selviää, kuinka laajasti kyseistä tutkimusta voi soveltaa.
Mäntyranta sanoo, että aina kun löydetään ilmiö, joka voidaan todistaa, pitää myös kysyä, kuinka merkityksellinen ilmiö on.
Hänen mukaansa yleisesti elää esimerkiksi sellainen käsitys, että vanha metsä sitoo hiiltä. Tieto pitää paikkansa joissakin tapauksissa, mutta ei kaikissa eikä ikuisesti.
– Maalaisjärjen mukaan, jos metsä sitoisi jatkuvasti hiiltä, se olisi lopulta pelkkä hiilikuutio. Pakkohan sen on joskus loppua.
Jokinen puolestaan sanoi, että politiikoilta ei kannattaisi kysyä liian tarkkoja yksityiskohtia, kuten vaikkapa Suomen hakkuiden toivottua kokonaismäärää.
– On typerää kysyä poliittisilta päättäjiltä voidaanko hakata 60 vai 75 miljoonaa kuutiometriä. Silloin kysytään, mistä hakataan, mitä puuta se on, miten se kuljetetaan, mitä sellusta tehdään, mikä tulee olemaan laudan hiilihistoria.
